sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Perhosia vatsassa

Ämmälä, Lahti

Tänään alkoi matkajännitys.

Pakkasin äsken rinkan ja sieltä puuttuu enää muutama asia: yöpaita, joitan pesussa olevia alusvaatteita, abloy lukko ja kameran laturi. Vielä pitäisi varata majoitus Mumbaista (2 yötä) ja Delhistä (1 yö), kysyä kasvisruokaa lennolle, siirtää rahat säästötililtä käyttötilille sekä hakea lisäkuukautta matkavakuutukselle.
On vaikeaa ymmärtää, että viikon päästä tähän aikaan olenkin jo Katmandussa.

On onni, että olen saanut kokea maistiaisia Suomen alkavasta talvesta. Parin viimeviikon aikana olen pakkautunut pitkiksiin, säärystimiin, villapaitoihin, toppatakkiin, pipoon ja tuplahanskoihin ja feissannut niin Turussa, Tampereella, Helsingissä kuin Jyväskylässäkin. Lisäksi olen piipahtanut Lahdessa ja Hämeenlinnassa.
Kodittomuus tuntuu tällä hetkellä vapaudelta, suureksi osaksi siksi, että on niin paljon kultaisia ihmisiä ympärillä ja kaikki sujuu enemmän kuin helposti. Kiitos teille kaikille ja kaikkeudelle!

Kuten aina ennen lähtöä, ihmissuhteissa on ilmennyt ihmeellisiä kiemuroita, ihastumisia ja ehkä jopa (näistä ihastumisista johtuvia) pieniä vihastumisia. Huomasin, että ennen lähtöä rupean aina tarrautumaan enemmän, niin työhön, ystäviin kuin ihastuksiinkin. Parhaimmillaan voimme kulkea toistemme rinnalla ja ohjaten tukea toisiamme kulkemaan "oikeaan" suuntaan.

Huomenna lähden Turkuun ja sieltä illalla Helsinkiin. Tiistaina vielä feissausta ja kokoustelua, jonka jälkeen illalla feissaribileisiin yhdistetyt läksiäiskemut Lepakkomiehen alakerassa (klo 19-23, tervetuloa!). Keskiviikkona aamupalaveri ja sitten Lahden kautta torstai aamuna kentällä. Hui.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hei sinä onnellinen matkalainen!

Luin vasta tänään viime vuotista blogiasi; oli ihanaa palata viime vuotisiin Intian muistoihisi. Ja mukavaa löytää itsensäkin blogista. Kaikkea mullakin on aikaa työpäivänä puuhata! ;) Sain nyt Balilta huoneen järjestymään ja muutenkin kaikki vaikuttaa aika ihanalta Ubudissa. Sistä siis odotellessa. Oikein ihanaa reissua, kiva seurata sun blogia sitten matkan varrella!

Ida