Pink lady

Kathmandu, Nepal

Elama ihanuutta taynna!

Eilen aamulla syvasta ja parantavasta unesta herattyani tajusin olevani taas terve. Ihmeellinen ja mahtava tunne. Aamupalan jalkeen lahdin Lalitpuriin nakemaan lisaa temppeleita ja hinduseremonioita Manoj ja Pujan oppainani. Otimme toisistamme valokuvia ja kavimme Patanin museossa, jossa teini Pujan juoksi nayttelyt lapi ja jai roikkumaan Manojin kateen (Intiassa ja Nepalissa kasikkain kavelevat tai halailevat miehet ovat jokapaivainen naky) selvasti hieman kyllastyneena. En voi vaittaa, etta minuakaan olisi museot paljoa kiinnostaneet 11 vuotta sitten.. Museosta ulospaastyamme menimme paikalliseen sinipressukattoiseen ravintolaan teelle. Sen jalkeen otimme allemme tempun (paikallinen joukkoliikennevaline, eraanlainen moottoroidun riksan ja auton valimuoto), jonka lattiassa olevista reijista naki alla vilistavan maantien. Paastyamme paatypysakille maksoimme huiman 10 sentin lipun ja Pujan ehdotti josko menisimme elokuviin. Teatterille siis!
Nepalilainen elokuva ilman tekstityksia on suomitytolle aikamoinen (2,5 tuntinen) elamys. Tarina kertoi lukioikaisista huumeaddikteista ja siina oli niin draaman kuin musikaalin, komedian kuin toimintaelokuvan aineksia. Kielimuuri ei haitannut, koska silla ylinayttelemisen maaralla ei jaanyt missaan vaiheessa epaselvaksi mita milloinkin tapahtui. Paitsi lopussa kun kaikki ampui kilpaa toisiaan.

Toissapaivana sairaana sangyssa maatessani olin aika-ajoin turhautunut ja yksinainen. Ihana Manoj oli kuitenkin soitteli pitkin paivaa (jopa niin monta kertaa etta se vahan hairitsi nukkumista) ja kysyi tarviiko menna apteekkiin tai voiko han tulla katsomaan minua guesthouselle. Kuuden maissa illalla sain puhelun myos minulle entuudestaan tuntemattomasta nepalilaisesta numerosta. Soittaja oli Annin ystava Kishan kuka oli juuri saapunut kotikylaltaan takaisin Kathmanduun, lukenut Annin meilin ja mennyt heti selvittamaan Manojilta numeroni. Eilen elokuvista Thameliin tultuamme sitten tapasin Kishanin ja silta seisomalta lahdettiin teelle (samaan paikalliseen ravintolaan jossa olin juuri syonyt paistettuja nuudeleita Manojin ja Pujanin kera- mitahan tamakin ravintolan tati mahtaa minusta ajatella). Kishan osoittautui hyvin avoimeksi puhemieheksi ja olen vakuuttunut, etta hanesta tulisi ihan superhyva feissari. Pikkuhiljaa ravintolaan tuli enemman ja enemman sarangin soittelijapoikia ja joka kerta Kishan sanoi, etta tassa on "Anin kaveri Heidi" ja jokainen poika oli, etta "Ouuu" ja tuli heti esittelemaan itsensa. On erittain kaytannollista "omata" sydamellisia ystavia keilla on ystavia ympari maailmaa. Ihana Anni!Valilla oli vaikeaa ymmartaa mita kukasin sanoi ja kysyi kun kaikki puhuvat yhtaaikaa. Sen verran kuitenkin, etta lupasin auttaa poikia markkinoimaan heidan jarjestoaan, siita lisaa myohemmin..

Nepalinkielen opiskelut senkun vaikeutuvat, kun opettajien maara kasvaa. Ensimmainen ja virallinen opettajani on Pujan (16-v) kuka ei armoa tunne. Kotilaksyt on tehtava tai niita tulee seuraavalle paivalle tuplana. Nyt osaan jo melkein laskea kymmeneen (ek, dui, tin, char, pacha, chha, sat, aath, nau, dash), sanoa isosisko (didi), pikkusisko (bhaini), veli (bhai), isa (buwa- vaikea lausua), aiti (amma), ystava (sathhi), mina (ma), sina (timi/tapai/hajur)..Ramro (hyva)!

Tormasin alkuviikosta taalla hotellilla maanmiehiini Elinaan ja Matiakseen (kiitos naytolla auki olleen blogin). He olivat lahdossa Pashupati nathin hindutemppelille ja silta istumalta lahdin mukaan.
Pashupati on Nepalin hindujen pyhimpia paikkoja. Se sijaitsee joen varrella ja siella poltetaan kuolleiden ruumiita.
Paastyamme temppelialueelle sisaan oli korokkeella paikallisen liikemiehen tuhkat hiilloksella. Sen lahella sadhuiksi pukeutuneet nuoret miehet istuivat maahan levitetylla peitolla, kehot vareilla maalattuina ja polttelivat marihuanaa. Pyhien poikien sivubisnes oli marketoida marihuanaa myos meille ihmetyksissamme oleville turisteilla. Kieltaydyimme tarjouksesta (naita tilaisuuksia on sittemmin tarjoontunut paivittain Thamelin alueella:"Hasis, marihuana, cocain?" Juttelin yhden nuoren diilerin kanssa kuka kertoi etta huumebisnes on helppo keino tienata rahaa, jota lahettaa perheelle, joka asuu kylassa Kathmandun ulkopuolella. Gramma hasista maksa hanelle muutaman sata rupiaa ja siita voi saada moninkertaisen voiton myymalla turisteille. Han kertoi ettei itse kayta muuta kuin tupakkaa ja alkoholia.).
Maassa makasi koira ja sen ymparilla porrasi karpasia.
Mita lahempana paatemppelia ruumis poltetaan, sita "arvokkaampi henkilo" on kyseessa. Nyt ihan paatemppelin luona oli hautajaisseremoniat kaynnissa erilaisten rutiinien saattelemana (mm. roskia pullollaan olevasta pyhasta joesta haettiin vetta jota omaiset ripottelivat ruumiin paalle, ruumista kierratettiinmyotapaivaan kolme kertaa, lopuksi ruumis riisuttiin ja sytytettiin tuleen).
Naiset itkivat ja liuta meita turisteja seurasi tilannetta joen toiselta puolelta. Absurdia. Temppelialueella nousevalla maella oli apinoidenruokintaaika. Banaanit lentelivat ja havisivat parempiin suihin.

Seuraavana paivana soimme uusien suomiystavien kanssa rauhallisen aamupalan hotellin paikalliseen hintatasoon suhteutettuna kalliissa puutarharavintolassa (paikallisessa ravintolassa ruoka parikymmenta rupiaa, taalla pari sataa). Sain kiinni vanhan rakkaan feissariystavani Samulin, joka on mukana Maya Nepal ry:n toiminnassa. Jarjesto yllapitaa khta lastenkotia taalla Kathmandusta, lisatietoa ja mahdollisuus olla mukana nepalilaisten lasten elamassa lahjoituksin tai liittymalla jaseneksi: http://mayanepalry.com
Sovimme nakevamme keskella Thamelia ja tapaamisesta syntyi kunnon joukkokokoontuminen. Mukana oli Samulin ystavat Aaron Suomesta, Pasang Nepalista, Meko Japanista ja Elina, Matias ja mina. Menimme yhdessa lounaalle ja kolmen eri kielen sekamelska tahditti ruokailua. Samuli kertoi lastenkodin kuulumisia, muunmuassa, etta suunnitteilla on koulu, jossa olisi "joitain pienia parannuksia moniin paikallisiin kouluihin verrattuna kuten se ette lapsia lyoda.."
Paadyimme menemaan yhdessa koko konkkaronkan voimin Boundanathin valtavalle tiibetilaistemppelille. Suuren valkoisen temppelin tornista meita tuijotti Buddhan silmapari. Samuli ja Pasang toimivat oppanamme joskin taytyy sanoa, etta informatiivisuuden korvasi huumori, silla suurin osa selityksista oli keksittyja, mutta taas elinika piteni monta hetkea silla maaralla raikuvaa naurua.Temppilia ymparoivilla puisilla alustoilla tehtiin rukouksia, nosuten ja polvistuen, ylos ja alas. Pian Aaronin, Samulin ja Pasangin oli aika jatkaa matkaa ja me loput liityimme Elinan ja Matiaksen ystavien Adrian ja Karenin kanssa paivalliselle kiinalaiseen.
Aika pitkalle pelkkaa syomista siis.

Keskiviikkona Manoj vei minut lounaalle ja Monkey temppelille. Paiva oli lammin ja aurinkoinen. Kukkulan paalla sijaisevilta temppeleilta oli mahtava nakyma yli koko Kathmandun laakson. Illalla menin tutustumaan paikalliseen yoelamaan Samulin, Aaronin ja Pasangin opastuksella. Aamuyosta laulettiin ikivihreita Aaronin saestaessa kitaralla (Aaronin yhden hengen huoneessa neljastaan). Voi naapuri raukkoja. Eilen kavin myos yoelamassa samaisten poikien kanssa ja illan sana oli pink lady.

Nyt riittanee talta eraa, huomenna kohti Nagarkotia.