Ei vain sinun elamasi

Forth Kochi, Kerala, India

Mirjan laksiaslahjaksi antama aloe vera purtilo on kohta tyhja. Eilen aamulla kukonlaulun aikaan nelihenkinen seurueemme lahti moottoripyorilla kohti vajaan parinkilometrin korkeudessa sijaitsevaa Munnaria. Ajomatka oli ikimuistoinen enka muista pelanneeni niin paljon pitkaan aikaan. Puristin rystyset valkoisina mopon tarakkaa ja huusin vahan valia. Paluumatkalla paatin olla katsomatta eteeni ja luottaa Aadiin. Nain sain mahdollisuuden nauttia henkeasalpaavista vihreista vuoristomaisemista, ja kylla, myos kokea sen vapauttavan viiman kasvoillani. Viiman lisaksi kasvoilla oli puolen sentin paksuinen kerros likaa, vaaleanpunaiset housuni olivat vaalean harmaat enka yhtaan ihmettele jos joku luuli meidan vaihtaneen ammattimme nokikolareiksi.

Thomas tiesi (kolmasosa keraleista on kristittyja, siita nimet) rauhallisen pienen majapaikan vuorenrinteella, puolentunnin kavelymatkan paassa Munnarin keskustassa. Paivalla kavimme pakollisella turistikierroksella (mika tarkoitii lisaa pyoranselassa istumista, siis sen jo istutun 4 tunnin lisaksi ja lisaa koetusta pakaralihaksille) ja ajelimme lapi teeplantaasien, joista Munnar on kuulu seka kavimme ottamassa sarjan valokuvia toisistamme tekojarven rannalla. Jarvi kuhisi intialaisia turisteja ja vielakin tuli vastaan useampia pareja joista naisella oli hennatatuoinnit ja paksut niput kilisevia rannerenkaita kasissaan. Tormasin samaan myos lentaessani Delhista tanne etelaan. Viimeviikko oli kuulemani mukaan erittain suosittu naimisiinmenoajankohta (tahdet suotuisina) seka taalla Intiassa etta Nepalissa. Iltapaivalla menimme guesthouselle eika mennyt minuuttiakaan, kun olin jo unessa. Uskomatonta miten ilma voi minuun vaikuttaakaan. Munnarissa on monen eurooppalaisen unelmailmasto, kuuma aurinko ja oinen viileys.

Illalla kavimme keskustassa syomassa katukojusta parathoja (maailman parasta rasvaista monikerroksista valkoista lettuleipaa) ja hernekeittoa chililla (pea curry). Sen jalkeen palasimme majapaikalle ylitaydella riksalla ja sytytimme pihalle nuotion, jonka aareen levitimme kaksi muovimattoa seka pienta iltanautiskeltavaa (rommia ja snakseja). Ilta kului rauhallisissa merkeissa kipinoita seuratessa. Jossain kaukaisuudessa lauloi lintu ja tahdet loistivat kirkkaana ylhaalla taivaalla ja toivat olemassaolollaan viestin ettemme ole taalla yksin.

Tana aamuna, kun pysahdyimme aamupalalle, kiitin Aadia etta han on ajanut niin maltillisesti ja kerroin etta olen nauttinut matkasta: "It's not only your life, but mine too," vastasi Aadil. Sen jalkeen en pelannyt enaa yhtaan.

Nyt vastaanottamaan Riikkaa!