Kathmandu, Nepal
Mina ja paassani kulkeva elaintarha (joiden asukkaista yli kaksikymmenta yksiloa nitistin tana aamuna) olemme palanneet Kathmanduun.
Olen edelleen hyvn vasynyt neljalla paivalla venyyneesta tourista, joka muutti matkan aikana muotoaan moneen otteeseen (musical tour- tin pani tour- marrige tour), joten palaan tarkempaan ja pitkaan selostukseen MAHDOLLISIMMAN PIAN (se on tyon alla, mutta asiaa on niiiin paljon etta sen kirjoittaminen vie vahan aikaa..), viimeistaan perjantaina.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
torstai 14. tammikuuta 2010
Kun taivaalta sataa rahaa
Kathmandu, Nepal
Sain taas pari paivaa sitten tarvittavan kolauksen egolleni ja muistutuksen siita, miten erilaiset kulttuuritaustat vaikuttaa siihen miten asiat nakee ja kokee: Olimme Manojin kanssa koneella katsomassa valokuvia Facebookissa, seka Annin pojista ottamia etta minun kuviani matkoilta, kotoa, perheesta ja ystavista. Tormasimmepa siina sitten kuvia selatessamme Lailan minusta spontaanisti viime kevaana ottamaan kuvaan,joka on yksi niista harvoista itseani esittavista kuvista joista itsekin pidan ja johon Manoj kommentoi: "Very good, you re really thin in that photo". Vastasin siihen, etta luulisin painavani nyt saman verran kuin viime kevaana, johon Manoj vastasi, osoittaen samalla viereisessa sijaitsevassa tolpassa roikkuvaa peilia: "No, you are more fat now. See yourself." Samana paivana sattui alkamaan jokakuukautiset naisten paivat, joten voitte kuvitella kuinka riemuissani olin tasta kommentista. Manoj ei tietenkaan ymmartanyt pahantuulisuuttani laisinkaan. Hanen mielestaan olen iso, mutta kaunis. Tottahan se on. Olen jattilainen verrattuna valtaosaan nepalilaisia, Manoj mukaanlukien. Paivittain keskustellessani ihmisten kanssa kuulen lausahduksia, jotka mittaavat kokoani, mutta ne ovat enemman toteamuksia kuin mielipiteita. Jos ei mikaan ole isompi kuin toinen niin miten tietaa mika on pieni?
Maanantaina tapasin Subashin ja menimme yhdessa lounaalle. Han kertoi, etta turistikausi alkaa taas pian ja pieni (naita maaritelmia nyt kayttaaksemme) oli taynna suuria ideoita sen varalle. Eika Subash ole suinkaan ainoa jolla naita ideoita tuntuu riittavan, vaan kaikeinmoisia ajatuksia maan ja taivaan valilta loytyy myos muilta tutuilta. Ainoastaan Manoj ottaa rennosti eika turhia stressaa, vaan pelaa korttia toimiston katolla,nauttii auringon lammosta ja odottaa rauhassa, kun taivaalta alkaa sataa rahaa. (Jos kysytte Manojilta, niin han ei ehka allekirjoita askeista vaittamaa).
Oikeasti meidan tulisi lansimaissa ottaa oppia nepalilaisesta tyylista. Asiat kylla hoidetaan, mutta ilman stressia ja kiirehtimista. Minkalainen elama se sellainen on, jossa ei ehdita nauttia ystavien seurasta, auringon lammosta ja naurun parantavasta voimasta? Vaikka ymmarran taman taalla, miten silti onnistun aina aikatauluttamaan elamani Suomessa aamusta iltaan ja jo puolilta paivin toivomaan, etta olisi ilta ja paasisin rauhoittumaan? Vahemmalla ja hitaamminkin parjaa, itseasiassa valtaosa maailman vaestosta.
Talla viikolla olen kaynyt pyorahtamassa lastenkodilla harjaamassa Pinkyn tainmunien kuorruttamat hiukset ja ostamassa ison purkin vaseliinia pehmittamaan lasten talven kuivattamaa ihoa (joka on monilla kuin elefantilla), vastannut myontavasti Subashin aamiaiskutsuun,jonka seurauksena paadyin hanen kotiinsa istumaan toisessa kadessani lasillinen valkoviinia ja toisessa chaita (soimme lopulta myos Subashin aidin valmistaman maittavan linssiriisikasvisaterian) seka katsomaan poikien kanssa nepalilaista elokuvaa,joka ei sisaltanyt minkaanlaista tarinaa vaan koostui ainoastaan huutamisesta, tappamisesta ja tappelusta. Lisaksi olen sopinut aloittavani pitamaan astangajoogan alkeistunteja pari kertaa viikossa GCAO:n toimiston katolla musiikkitourilta palattuamme. Talla hetkella tunneille on ilmoittautunut kokonaiset kaksi oppilasta: Anil ja Kishan. Olen asiasta aivan innoissani ja kiitan Jumalaa tasta mahdollisuudesta! Muutenkin pienia projekteja riittaa siella taalla ja palaan niihin tarkemmin kahden viikon paasta Kathmanduun palattuani.
Ylihuomenna siis suuntaan kylakierrokselle. Aloitan kierroksen ranskalaisen ystavamme Vanessan kanssa Kishanin kylalta, josta etenemme maanantaina Mangalin, Kishanin, Manojin ja hollantilaisen Paulin kanssa Gorkhaan. Sen jalkeen palaamme pariksi paivaksi takaisin Kishanin kylalle, sielta kaupunkikierrokselle Pokharaan ja Pokharasta takasin maaseudulle ja vahemman vierailluille seuduille Chitwaniin, kylaan jossa ei ole sahkoja. Palaamme Kathmanduun nailla nakymin 27.tammikuuta. Siihen saakka: iloista eloa sinulle ja minulle!
Sain taas pari paivaa sitten tarvittavan kolauksen egolleni ja muistutuksen siita, miten erilaiset kulttuuritaustat vaikuttaa siihen miten asiat nakee ja kokee: Olimme Manojin kanssa koneella katsomassa valokuvia Facebookissa, seka Annin pojista ottamia etta minun kuviani matkoilta, kotoa, perheesta ja ystavista. Tormasimmepa siina sitten kuvia selatessamme Lailan minusta spontaanisti viime kevaana ottamaan kuvaan,joka on yksi niista harvoista itseani esittavista kuvista joista itsekin pidan ja johon Manoj kommentoi: "Very good, you re really thin in that photo". Vastasin siihen, etta luulisin painavani nyt saman verran kuin viime kevaana, johon Manoj vastasi, osoittaen samalla viereisessa sijaitsevassa tolpassa roikkuvaa peilia: "No, you are more fat now. See yourself." Samana paivana sattui alkamaan jokakuukautiset naisten paivat, joten voitte kuvitella kuinka riemuissani olin tasta kommentista. Manoj ei tietenkaan ymmartanyt pahantuulisuuttani laisinkaan. Hanen mielestaan olen iso, mutta kaunis. Tottahan se on. Olen jattilainen verrattuna valtaosaan nepalilaisia, Manoj mukaanlukien. Paivittain keskustellessani ihmisten kanssa kuulen lausahduksia, jotka mittaavat kokoani, mutta ne ovat enemman toteamuksia kuin mielipiteita. Jos ei mikaan ole isompi kuin toinen niin miten tietaa mika on pieni?
Maanantaina tapasin Subashin ja menimme yhdessa lounaalle. Han kertoi, etta turistikausi alkaa taas pian ja pieni (naita maaritelmia nyt kayttaaksemme) oli taynna suuria ideoita sen varalle. Eika Subash ole suinkaan ainoa jolla naita ideoita tuntuu riittavan, vaan kaikeinmoisia ajatuksia maan ja taivaan valilta loytyy myos muilta tutuilta. Ainoastaan Manoj ottaa rennosti eika turhia stressaa, vaan pelaa korttia toimiston katolla,nauttii auringon lammosta ja odottaa rauhassa, kun taivaalta alkaa sataa rahaa. (Jos kysytte Manojilta, niin han ei ehka allekirjoita askeista vaittamaa).
Oikeasti meidan tulisi lansimaissa ottaa oppia nepalilaisesta tyylista. Asiat kylla hoidetaan, mutta ilman stressia ja kiirehtimista. Minkalainen elama se sellainen on, jossa ei ehdita nauttia ystavien seurasta, auringon lammosta ja naurun parantavasta voimasta? Vaikka ymmarran taman taalla, miten silti onnistun aina aikatauluttamaan elamani Suomessa aamusta iltaan ja jo puolilta paivin toivomaan, etta olisi ilta ja paasisin rauhoittumaan? Vahemmalla ja hitaamminkin parjaa, itseasiassa valtaosa maailman vaestosta.
Talla viikolla olen kaynyt pyorahtamassa lastenkodilla harjaamassa Pinkyn tainmunien kuorruttamat hiukset ja ostamassa ison purkin vaseliinia pehmittamaan lasten talven kuivattamaa ihoa (joka on monilla kuin elefantilla), vastannut myontavasti Subashin aamiaiskutsuun,jonka seurauksena paadyin hanen kotiinsa istumaan toisessa kadessani lasillinen valkoviinia ja toisessa chaita (soimme lopulta myos Subashin aidin valmistaman maittavan linssiriisikasvisaterian) seka katsomaan poikien kanssa nepalilaista elokuvaa,joka ei sisaltanyt minkaanlaista tarinaa vaan koostui ainoastaan huutamisesta, tappamisesta ja tappelusta. Lisaksi olen sopinut aloittavani pitamaan astangajoogan alkeistunteja pari kertaa viikossa GCAO:n toimiston katolla musiikkitourilta palattuamme. Talla hetkella tunneille on ilmoittautunut kokonaiset kaksi oppilasta: Anil ja Kishan. Olen asiasta aivan innoissani ja kiitan Jumalaa tasta mahdollisuudesta! Muutenkin pienia projekteja riittaa siella taalla ja palaan niihin tarkemmin kahden viikon paasta Kathmanduun palattuani.
Ylihuomenna siis suuntaan kylakierrokselle. Aloitan kierroksen ranskalaisen ystavamme Vanessan kanssa Kishanin kylalta, josta etenemme maanantaina Mangalin, Kishanin, Manojin ja hollantilaisen Paulin kanssa Gorkhaan. Sen jalkeen palaamme pariksi paivaksi takaisin Kishanin kylalle, sielta kaupunkikierrokselle Pokharaan ja Pokharasta takasin maaseudulle ja vahemman vierailluille seuduille Chitwaniin, kylaan jossa ei ole sahkoja. Palaamme Kathmanduun nailla nakymin 27.tammikuuta. Siihen saakka: iloista eloa sinulle ja minulle!
torstai 7. tammikuuta 2010
Unelmia ja huolenpitoa
Bouda, Kathmandu, Nepal
Jo vaihtuivat hikikarpalot vilunvaristyksiin. Kathmandun aanimaailma on saanut talvilisan kohimisesta ja nenan niiskutuksesta. Vahintaan joka toinen tuntuu olevan flunssan kourissa. Viileys tuntuu miellyttavalta ja paivisin aurinko lammittaa mukavasti, ainakin uuden huoneeni parvekkeella. Paatin olla palaamatta Holy lodge guesthouseen, vaikka paikan henkilokunta olikin pari paivaa sitten kysellyt Manojilta paluustani. Hotel Pokhara peacesta sain ison, hiljaisen ja valoisan huoneen parveekkeella ja kylpyhuoneella hoystettyina alle neljalle eurolla yo.
Maanantaina saatoin Riikan ja Richin juna-asemalle ja matkaan kohti Kumilia (ja itkin ihan vahan). Loppupaiva meni vuoroittain nukkuessa ja vuoroittain vessassa. Illalla soin Geetan kaupan takahuoneessa kokkaamaa ruokaa joka pysyi ansioituneesti koko yon vatsassa. Tiistai aamuna heratessani vaantyi naamani vakisin hymyyn ja olo oli ensimmaista kertaa moneen paivaan energinen ja terve. Puoli yhdeksalta soi huoneeni ovikello ja oven takana seisoi hotellin 29-vuotias tyontekija Kumar. Han piti kadessaan simpukoista tehtya naispatsasta, jonka han ojensi minulle. Seisoin suu ihmetyksesta auki ja ankytin kiitosta. Han kertoi halunneensa antaa minulle laksiaislahjan. Keskustelimmehan kymmenenpaivaisen Kovalamlla oloni aikana jopa 20 minuuttia! Kaytin aamupaivan tuttujen kanssa jutusteluun. Geeta huolehti matkaevastykseni kuntoon ja syotti minulle viela ison siivun vesimeloonia ennen kentalle lahtoa. Rannalla ohitsemme kaveli kaksi keski-ikaista naista ja Geeta kysyi: "Olemmekohan mekin viela ystavia parinkymmenen vuoden paasta?". Han kertoi tavanneensa taannoin reilut viisikymppiset ystavykset, jotka kertoivat Geetalle tunteneensa toisensa yli 30 vuotta. Geeta sanoi, etta siita paivasta asti han on unelmoinut pitkasta ystavyyssuhteesta. Vastasin Geetalle: "Miksi emme olisi?" Halasimme lampimasti ja lupasin ilmoittaa rakkaalle intialaiselle siskolleni, kun olen paassyt turvallisesti perille Nepaliin, ettei hanen tarvitse huolehtia minusta. Sinne han jai rannalle, kauniissa ja varikkaassa sarissaan.
Sita voisi kuvitella, etta lentomatkustaminen on helppoa. Ei kuitenkaan ihan. Matka Keralasta Nepaliin kesti palttiarallaa 22 tuntia. Vaihdoin konetta seka Bangaloressa etta Delhissa, joista jalkimmaisessa vietin yon. Delhin kenttasaadosten mukaan sisaan terminaaliin paasee vasta 3 tuntia ennen lentoaikaa, joten nukkumisen sijaan paadyin lukemaan Herman Hessen Siddhartan odotushuoneessa, jossa oli pari ravintolaa ja ihmismaaraan nahden hyvin rajoitettu maara penkkeja. Lisaksi sisalle paasi 30 rupian maksua vastaan kuka tahansa. Ei niin turvallisen oloinen yopymispaikka. Loppu hyvin kaikki hyvin ja yhdeksan maissa aamulla istuin jo koneessa matkalla kohti Kathmandua. Itse olin perilla ennen puoltapaivaa, mutta rinkkani halusi jaada katselemaan vahan maisemia ja saapui perille vasta seuraavalla lennolla. Sain sen kuitenkin takaisin jo saman paivan iltana.
Mina ja pikkureppu suuntaisimme heti Thameliin mentyamme tutulle teekojulle Kishan ja Manoj seuranamme. Eilen hengailin paivan Pasangin, Makon ja Samulin kanssa ja nyt olen matkalla lastenkodille tekemaan hennatatuointeja lapsille Geetalta ostamillani elainleimasimilla. Ompas ihanaa olla taas taalla.
Jo vaihtuivat hikikarpalot vilunvaristyksiin. Kathmandun aanimaailma on saanut talvilisan kohimisesta ja nenan niiskutuksesta. Vahintaan joka toinen tuntuu olevan flunssan kourissa. Viileys tuntuu miellyttavalta ja paivisin aurinko lammittaa mukavasti, ainakin uuden huoneeni parvekkeella. Paatin olla palaamatta Holy lodge guesthouseen, vaikka paikan henkilokunta olikin pari paivaa sitten kysellyt Manojilta paluustani. Hotel Pokhara peacesta sain ison, hiljaisen ja valoisan huoneen parveekkeella ja kylpyhuoneella hoystettyina alle neljalle eurolla yo.
Maanantaina saatoin Riikan ja Richin juna-asemalle ja matkaan kohti Kumilia (ja itkin ihan vahan). Loppupaiva meni vuoroittain nukkuessa ja vuoroittain vessassa. Illalla soin Geetan kaupan takahuoneessa kokkaamaa ruokaa joka pysyi ansioituneesti koko yon vatsassa. Tiistai aamuna heratessani vaantyi naamani vakisin hymyyn ja olo oli ensimmaista kertaa moneen paivaan energinen ja terve. Puoli yhdeksalta soi huoneeni ovikello ja oven takana seisoi hotellin 29-vuotias tyontekija Kumar. Han piti kadessaan simpukoista tehtya naispatsasta, jonka han ojensi minulle. Seisoin suu ihmetyksesta auki ja ankytin kiitosta. Han kertoi halunneensa antaa minulle laksiaislahjan. Keskustelimmehan kymmenenpaivaisen Kovalamlla oloni aikana jopa 20 minuuttia! Kaytin aamupaivan tuttujen kanssa jutusteluun. Geeta huolehti matkaevastykseni kuntoon ja syotti minulle viela ison siivun vesimeloonia ennen kentalle lahtoa. Rannalla ohitsemme kaveli kaksi keski-ikaista naista ja Geeta kysyi: "Olemmekohan mekin viela ystavia parinkymmenen vuoden paasta?". Han kertoi tavanneensa taannoin reilut viisikymppiset ystavykset, jotka kertoivat Geetalle tunteneensa toisensa yli 30 vuotta. Geeta sanoi, etta siita paivasta asti han on unelmoinut pitkasta ystavyyssuhteesta. Vastasin Geetalle: "Miksi emme olisi?" Halasimme lampimasti ja lupasin ilmoittaa rakkaalle intialaiselle siskolleni, kun olen paassyt turvallisesti perille Nepaliin, ettei hanen tarvitse huolehtia minusta. Sinne han jai rannalle, kauniissa ja varikkaassa sarissaan.
Sita voisi kuvitella, etta lentomatkustaminen on helppoa. Ei kuitenkaan ihan. Matka Keralasta Nepaliin kesti palttiarallaa 22 tuntia. Vaihdoin konetta seka Bangaloressa etta Delhissa, joista jalkimmaisessa vietin yon. Delhin kenttasaadosten mukaan sisaan terminaaliin paasee vasta 3 tuntia ennen lentoaikaa, joten nukkumisen sijaan paadyin lukemaan Herman Hessen Siddhartan odotushuoneessa, jossa oli pari ravintolaa ja ihmismaaraan nahden hyvin rajoitettu maara penkkeja. Lisaksi sisalle paasi 30 rupian maksua vastaan kuka tahansa. Ei niin turvallisen oloinen yopymispaikka. Loppu hyvin kaikki hyvin ja yhdeksan maissa aamulla istuin jo koneessa matkalla kohti Kathmandua. Itse olin perilla ennen puoltapaivaa, mutta rinkkani halusi jaada katselemaan vahan maisemia ja saapui perille vasta seuraavalla lennolla. Sain sen kuitenkin takaisin jo saman paivan iltana.
Mina ja pikkureppu suuntaisimme heti Thameliin mentyamme tutulle teekojulle Kishan ja Manoj seuranamme. Eilen hengailin paivan Pasangin, Makon ja Samulin kanssa ja nyt olen matkalla lastenkodille tekemaan hennatatuointeja lapsille Geetalta ostamillani elainleimasimilla. Ompas ihanaa olla taas taalla.
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Tehtava suoritettu
Kovalam, Kerala, India
Syomisesta, lepailysta, jooga- asanoista, hennatatuoinneista, kavelysta rannalla, lomaosake-esittelysta ja taytyy myontaa, etta vahan odottelustakin on viime paivat tehty.
Kaiken Trivananthapuramissa (Keralan paakaupunki ja lahin iso keskus Kovalamilta) juoksemisen jalkeenkaan en onnistunut toteuttamaan matkasuunnitelmaani matkata maitse Hyderabadin ja Varanasin kautta takaisin Nepaliin. Kaikki junat ja bussit on viela pari viikoksi eteenpain tayteen buukattuja. sen lisaksi, etta itse istuin tunteja jonottamassa lippuja, onnistuin istuttamaan siella myos Riikkaa ja Richia. Uudenvuodenaattona jo kertalleen pakkasin tavarat kiireella kasaan ja melkein juoksin bussiasemalle, kun kuulin, etta Bangaloren yobussissa oli muutama paikka vapaana. Viime hetkella voimakas tunne kuitenkin esti minua lahtemasta ja marssin internetkahvilaan. Vaikka aikalailla kirpaisi tuhlata reilut kaksisataa euroa lentoon, tuntuu paatos nyt oikealta. Uskon siihen, etta on jokin syy miksi minun ei kuulunut matkata maitse.
Richista on tullut minulle kuin veli. Jo muutaman paivan jalkeen tuntui silta kuin olisimme tunteneet aina. Han ja Riikka lahtevat huomenna Kumiliin metsastamaan vilausta villielaimista. On siis jaahyvasiten aika. Mitenkohan Rich parjaa, kun ei enaa kuule suomimusiikkia joka aamu Riikan ja minun ihanalla laululla hoystettyna?
Muutama paiva sitten kolmikkomme sai maistaa jotain hyvin vaikeasti pureskeltavaa, kun jotenkin ihmeellisesti onnistuimme paatymaan lomaosake-esittelyyn viiden tahden hotellille. Itsekkin ollakseni markkinoija, en ehka poimisi kaikista Kovalamilla hengailevista ihmisista uhreiksini kolmea hippia ketka odotattavat paikallisbussia. Parin tunnin esittelysta kosteuimme teekuppien, kahden elamantapaoppaan, naennaisesti ilmaisen lahjakortin viikon yopymiseen Goalla (jossa pitaa maksaa 100 US dollarin rekisteroitymismaksu) ja ilmaisen autorikshamatkan Trivandrumiin. Mita menetimme, niin ainakin mina palan sieluani. Meidan kaskettiin esittaa avioparia ja sisaruksia ja vaikka naytteleminen oli alussa aika hauskaakin kuviteltuine haamatkoineen, en pida valehtelusta. Lopuksi yritimme sanoa perustella esittelijolle miksi jatamme rahaa mielummin paikallisille toimijoille kuin austraaliaiselle multimiljonaarille, tuloksetta. ".. Mutta omistaja on suuri hyvantekija: han tarjoaa kodin ja koulutuksen seka viikon ilmaisen loman vuodessa 5 tahden hotellissa Goalla 700 orvolle lapselle." Hienoa!
Uusi vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissa (nukkuessa). Linon valvovan silman ja yli sadan muun innokkaan astangin kanssa oli antoisaa palata asanaharjoituksen pariin ja ensimmaisten kolmen paivan jalkeen myos, aluksi rautakangella moukaroidulta tuntunut kehoni, alkoi muistaa mista hommassa oikein on kysymys. Jokaisen tauon jalkeen haltioiduin uudelleen ja uudelleen kehon kyvysta omaksua, muistaa, asioita. Voisi kuvitella, etta viidennen tai kuudennen paivan jalkeen olo olisi enemman vasynyt, mutta ei. Energiaa on koko ajan enemman.
Rakkaan intialaisen siskoni Geetan kanssa olen saanut mahdollisuuden kurkistaa lahemmin intialaisten siskojemme arkipaivaan. Muutama paiva sitten jaiomme muistoja kuukautisten alkamisesta ja siina samalla opin, etta kymmenen paivan ajan kuukaudessa, kuukautisten aikaan, ei aviomiesten ole luvallista koskea vaimoon. Mikali vaimo valmistaa tuona aikana chapateja, niita ei voi syoda kukaan muu kuin han itse. Myoskaan temppelille meno ei ole tuona aikana sallittua.
On mahtavaa huomata kuinka paljon ystavyytemme merkkaa myos hanelle. Taalla hanella ei ole tyttokavereita joiden kanssa jakaa asioita ja pienet paivittaiset keskustelutuokiomme ovat taynna lampoa ja rakkautta. Nyt kasieni sisapinnalla on upeat, tummanruskeat hennatatuoinnit- Kiitos Geetan!
Eilen illalla myin viimeisen poikien CD:n. Kokonaisuudessaan sain myytya yhdeksan kappaletta taalla Intiassa- kerran feissari, aina feissari!
Ylihuomenna matkaanlahto sitten koittaa ja keskiviikko aamuna minun pitaisi loytaa itseni Kathmandusta.
Syomisesta, lepailysta, jooga- asanoista, hennatatuoinneista, kavelysta rannalla, lomaosake-esittelysta ja taytyy myontaa, etta vahan odottelustakin on viime paivat tehty.
Kaiken Trivananthapuramissa (Keralan paakaupunki ja lahin iso keskus Kovalamilta) juoksemisen jalkeenkaan en onnistunut toteuttamaan matkasuunnitelmaani matkata maitse Hyderabadin ja Varanasin kautta takaisin Nepaliin. Kaikki junat ja bussit on viela pari viikoksi eteenpain tayteen buukattuja. sen lisaksi, etta itse istuin tunteja jonottamassa lippuja, onnistuin istuttamaan siella myos Riikkaa ja Richia. Uudenvuodenaattona jo kertalleen pakkasin tavarat kiireella kasaan ja melkein juoksin bussiasemalle, kun kuulin, etta Bangaloren yobussissa oli muutama paikka vapaana. Viime hetkella voimakas tunne kuitenkin esti minua lahtemasta ja marssin internetkahvilaan. Vaikka aikalailla kirpaisi tuhlata reilut kaksisataa euroa lentoon, tuntuu paatos nyt oikealta. Uskon siihen, etta on jokin syy miksi minun ei kuulunut matkata maitse.
Richista on tullut minulle kuin veli. Jo muutaman paivan jalkeen tuntui silta kuin olisimme tunteneet aina. Han ja Riikka lahtevat huomenna Kumiliin metsastamaan vilausta villielaimista. On siis jaahyvasiten aika. Mitenkohan Rich parjaa, kun ei enaa kuule suomimusiikkia joka aamu Riikan ja minun ihanalla laululla hoystettyna?
Muutama paiva sitten kolmikkomme sai maistaa jotain hyvin vaikeasti pureskeltavaa, kun jotenkin ihmeellisesti onnistuimme paatymaan lomaosake-esittelyyn viiden tahden hotellille. Itsekkin ollakseni markkinoija, en ehka poimisi kaikista Kovalamilla hengailevista ihmisista uhreiksini kolmea hippia ketka odotattavat paikallisbussia. Parin tunnin esittelysta kosteuimme teekuppien, kahden elamantapaoppaan, naennaisesti ilmaisen lahjakortin viikon yopymiseen Goalla (jossa pitaa maksaa 100 US dollarin rekisteroitymismaksu) ja ilmaisen autorikshamatkan Trivandrumiin. Mita menetimme, niin ainakin mina palan sieluani. Meidan kaskettiin esittaa avioparia ja sisaruksia ja vaikka naytteleminen oli alussa aika hauskaakin kuviteltuine haamatkoineen, en pida valehtelusta. Lopuksi yritimme sanoa perustella esittelijolle miksi jatamme rahaa mielummin paikallisille toimijoille kuin austraaliaiselle multimiljonaarille, tuloksetta. ".. Mutta omistaja on suuri hyvantekija: han tarjoaa kodin ja koulutuksen seka viikon ilmaisen loman vuodessa 5 tahden hotellissa Goalla 700 orvolle lapselle." Hienoa!
Uusi vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissa (nukkuessa). Linon valvovan silman ja yli sadan muun innokkaan astangin kanssa oli antoisaa palata asanaharjoituksen pariin ja ensimmaisten kolmen paivan jalkeen myos, aluksi rautakangella moukaroidulta tuntunut kehoni, alkoi muistaa mista hommassa oikein on kysymys. Jokaisen tauon jalkeen haltioiduin uudelleen ja uudelleen kehon kyvysta omaksua, muistaa, asioita. Voisi kuvitella, etta viidennen tai kuudennen paivan jalkeen olo olisi enemman vasynyt, mutta ei. Energiaa on koko ajan enemman.
Rakkaan intialaisen siskoni Geetan kanssa olen saanut mahdollisuuden kurkistaa lahemmin intialaisten siskojemme arkipaivaan. Muutama paiva sitten jaiomme muistoja kuukautisten alkamisesta ja siina samalla opin, etta kymmenen paivan ajan kuukaudessa, kuukautisten aikaan, ei aviomiesten ole luvallista koskea vaimoon. Mikali vaimo valmistaa tuona aikana chapateja, niita ei voi syoda kukaan muu kuin han itse. Myoskaan temppelille meno ei ole tuona aikana sallittua.
On mahtavaa huomata kuinka paljon ystavyytemme merkkaa myos hanelle. Taalla hanella ei ole tyttokavereita joiden kanssa jakaa asioita ja pienet paivittaiset keskustelutuokiomme ovat taynna lampoa ja rakkautta. Nyt kasieni sisapinnalla on upeat, tummanruskeat hennatatuoinnit- Kiitos Geetan!
Eilen illalla myin viimeisen poikien CD:n. Kokonaisuudessaan sain myytya yhdeksan kappaletta taalla Intiassa- kerran feissari, aina feissari!
Ylihuomenna matkaanlahto sitten koittaa ja keskiviikko aamuna minun pitaisi loytaa itseni Kathmandusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)