Kun taivaalta sataa rahaa

Kathmandu, Nepal

Sain taas pari paivaa sitten tarvittavan kolauksen egolleni ja muistutuksen siita, miten erilaiset kulttuuritaustat vaikuttaa siihen miten asiat nakee ja kokee: Olimme Manojin kanssa koneella katsomassa valokuvia Facebookissa, seka Annin pojista ottamia etta minun kuviani matkoilta, kotoa, perheesta ja ystavista. Tormasimmepa siina sitten kuvia selatessamme Lailan minusta spontaanisti viime kevaana ottamaan kuvaan,joka on yksi niista harvoista itseani esittavista kuvista joista itsekin pidan ja johon Manoj kommentoi: "Very good, you re really thin in that photo". Vastasin siihen, etta luulisin painavani nyt saman verran kuin viime kevaana, johon Manoj vastasi, osoittaen samalla viereisessa sijaitsevassa tolpassa roikkuvaa peilia: "No, you are more fat now. See yourself." Samana paivana sattui alkamaan jokakuukautiset naisten paivat, joten voitte kuvitella kuinka riemuissani olin tasta kommentista. Manoj ei tietenkaan ymmartanyt pahantuulisuuttani laisinkaan. Hanen mielestaan olen iso, mutta kaunis. Tottahan se on. Olen jattilainen verrattuna valtaosaan nepalilaisia, Manoj mukaanlukien. Paivittain keskustellessani ihmisten kanssa kuulen lausahduksia, jotka mittaavat kokoani, mutta ne ovat enemman toteamuksia kuin mielipiteita. Jos ei mikaan ole isompi kuin toinen niin miten tietaa mika on pieni?

Maanantaina tapasin Subashin ja menimme yhdessa lounaalle. Han kertoi, etta turistikausi alkaa taas pian ja pieni (naita maaritelmia nyt kayttaaksemme) oli taynna suuria ideoita sen varalle. Eika Subash ole suinkaan ainoa jolla naita ideoita tuntuu riittavan, vaan kaikeinmoisia ajatuksia maan ja taivaan valilta loytyy myos muilta tutuilta. Ainoastaan Manoj ottaa rennosti eika turhia stressaa, vaan pelaa korttia toimiston katolla,nauttii auringon lammosta ja odottaa rauhassa, kun taivaalta alkaa sataa rahaa. (Jos kysytte Manojilta, niin han ei ehka allekirjoita askeista vaittamaa).
Oikeasti meidan tulisi lansimaissa ottaa oppia nepalilaisesta tyylista. Asiat kylla hoidetaan, mutta ilman stressia ja kiirehtimista. Minkalainen elama se sellainen on, jossa ei ehdita nauttia ystavien seurasta, auringon lammosta ja naurun parantavasta voimasta? Vaikka ymmarran taman taalla, miten silti onnistun aina aikatauluttamaan elamani Suomessa aamusta iltaan ja jo puolilta paivin toivomaan, etta olisi ilta ja paasisin rauhoittumaan? Vahemmalla ja hitaamminkin parjaa, itseasiassa valtaosa maailman vaestosta.

Talla viikolla olen kaynyt pyorahtamassa lastenkodilla harjaamassa Pinkyn tainmunien kuorruttamat hiukset ja ostamassa ison purkin vaseliinia pehmittamaan lasten talven kuivattamaa ihoa (joka on monilla kuin elefantilla), vastannut myontavasti Subashin aamiaiskutsuun,jonka seurauksena paadyin hanen kotiinsa istumaan toisessa kadessani lasillinen valkoviinia ja toisessa chaita (soimme lopulta myos Subashin aidin valmistaman maittavan linssiriisikasvisaterian) seka katsomaan poikien kanssa nepalilaista elokuvaa,joka ei sisaltanyt minkaanlaista tarinaa vaan koostui ainoastaan huutamisesta, tappamisesta ja tappelusta. Lisaksi olen sopinut aloittavani pitamaan astangajoogan alkeistunteja pari kertaa viikossa GCAO:n toimiston katolla musiikkitourilta palattuamme. Talla hetkella tunneille on ilmoittautunut kokonaiset kaksi oppilasta: Anil ja Kishan. Olen asiasta aivan innoissani ja kiitan Jumalaa tasta mahdollisuudesta! Muutenkin pienia projekteja riittaa siella taalla ja palaan niihin tarkemmin kahden viikon paasta Kathmanduun palattuani.

Ylihuomenna siis suuntaan kylakierrokselle. Aloitan kierroksen ranskalaisen ystavamme Vanessan kanssa Kishanin kylalta, josta etenemme maanantaina Mangalin, Kishanin, Manojin ja hollantilaisen Paulin kanssa Gorkhaan. Sen jalkeen palaamme pariksi paivaksi takaisin Kishanin kylalle, sielta kaupunkikierrokselle Pokharaan ja Pokharasta takasin maaseudulle ja vahemman vierailluille seuduille Chitwaniin, kylaan jossa ei ole sahkoja. Palaamme Kathmanduun nailla nakymin 27.tammikuuta. Siihen saakka: iloista eloa sinulle ja minulle!