Punaiset hammasvalit

Kathmandu, Nepal

Happy holi! Sunnuntaina oli taas vaihteeksi festivaalin aika. Kadut ja kujat tayttyivat vedesta, vareista ja "happy holi"- huudoista. Innokkaimmat juhlistajat aloittivat vedella taytettyjen muovipussien heittamisen ohikulkijoiden takaraivoihin ja perjantaina ja totuuden nimissa taytyy myontaa, etta myohaan sunnuntai iltapaivana litimarkien vaatteiden painaessa vahintaan puolet omasta elopainosta, suun, silmien ja korvien ollessa taynna sinista, keltaista ja punaista varijauhetta ja kylmyyden pyrkiessa lapimarkien vaatteiden lapi luihin ja yhtimiin asti oli vahan vaikeaa tajuta mita happya siina kaikessa nyt sitten oli.
Meidan holi- joukkueemme koostui Jeevanista, Sureshista, Manojista, Mangalista, Kishanista, Hennasta, Courneysta, Subashin isasta ja ranskalaisesta ladysta. "Aseina" muita Thamelissa pyoria kymmenpaisia joukkoja vastaan meilla oli pari (valilla kuravedella) taytettya limsapulloa, hyva setti tyhjia pikkupusseja ja monen monituista pakettia erivarisia varijauheita. Monilla muilla varustukseen kuului kymmenen litran ampareita ja erityisen hauskaa oli, kun joku kaatoi saavillisen jaakylmaa, varjattya vetta niskaan talon katolta (tahan oli vaikeaa varautua) tai suihkutti sita ylpeana suoraan letkusta (jonka hyva puoli oli, ettei vesi varjannyt vaatteitasi). Kadulla vastaantulleet jengit kavivat heti naamaan kasiksi ja yleensa paatyivat tunkemaan varijauhetta suoraan suulle. Itse kavelinkin kadet ojossa, valmiina hyokkaykseen, heti uuden joukkion havaittuani. Tapahtuipa se pari kertaa, etta vastaantullut hyvanholintoivottaja muisti myos toivottaa sita kaymalla kiinni naispuolisen "pelaajan" rinnuksiin. Enimmakseen kuitenkin mustelmat tulivat siita, etta joukkiot olivat toisinaan niin isoja, etta niiden keskelle joutuessaan oli varikasia ja kyynerpaita siella jos taalla.
Hennalla riitti kysyntaa ja suojelevia herrasmiehia. Loppupeleissa pojat (Jeevan, kishan ja Suresh) paatyivat arpomaan kuka heista saa olla Hennan holipartneri, kirjoittamalla jokaisen nimen paperilapulle ja pyytaen Hennaa nostamaan yhden. Jeevan voitti ja hanen poskensa hehkuivat onnesta.
Neljan maissa meno alkoi rauhoittua ja menimme lounaalle paikalliseen ravintolaan. Kadut olivat taynna tyhjia muovipusseja ja viela jokunen varivesitippa loysi tiensa laheiselta katolta nuudelilautaselle.
Illalla liityimme Manojin kanssa muun suomipoppoon kanssa syopottelemaan. Manoj sai kunnon parituntisen suomioppitunnin, naisten sammarit jalassa, kun omat housunsa olivat hopean, mustan, punaisen, keltaisen siniset ja kuivumassa parvekkeen kaiteella.

Eilen koin tympiintymisjakson huipun ja paatin, etta nyt on aika alkaa tekemaan jotain. Vaikka koko ajan olisi ollut monenlaista pikkupuuhasteltavaa en ole saanut enaa pitkaan aikaan mitaan aikaiseksi. Selvasti tarvitsin loman ja irtaantumisen viime vuoden kovasta tyotahdista, mutta rajansa kaikella. Eilen iltapaivalla olin niin artynyt, etta rupesin nauramaan ja sen kautta ymmarsin, etta energia on palautunut ja kaytettavissa. Asken kavin ilmoittaumassa nepalinkielen kurssille ja ensimmainen tunti on huomenna iltapaivalla. Seuraavan kuukauden ajan opiskelen tunnin paivassa, kuutena paivana viikossa.