Rouva lavantauti

Kathmandu, Nepal

Rouva ilmoittautuu ulkomaailmalle! Rouvuus on nyt laillistettu Kathmandun Chief distric officessa, polyisten, repaleisten ja homeisten mappipinojen keskella (huhtikuun alussa) ja viime perjantaina hinduseremonioin kotiguesthousemme kattoterassilla. Viimeinen otsat tyylikkaasti parin sentin paksuisen, punaisen riisijugurttimommon peitossa. Punainen juhlasarini oli jymymenestys vaikka toisin kovin pelkasin. Pidin jopa siita itse.
Suomalaiset haajuhlavieraat saapuivat Nepaliin sopivasti kuusi paivaa kestaneen lakon aattona, suunnitellusta poiketen kahdessa erassa. Neiti Boise oli nimittain ilouutisista sokaistuneena ostanut Delhi-Kathmandu lennot ajankohdalle ennen Helsinki-Delhi lentoja. Tunnin teeodotus lentokentalla oli hyvaa aikaa vaihtaa kuulumisia ja Manun maistella vierasjoukkion lentokoneesta parempia suita varten nappaamaa lamminta ja kuohuavaa Lapin kultaa.
Unohdinko ehka mainita, etta viikkoa ennen muita saapui Anni ja toi mukanaan kyynelmereen saattaneen tervehdysvideon Suomesta? Annin mukana saapui myos ensimmaisen (ja ainoan vaimoni) Riikan kasinvalmistama pitsinen sukkanauha juhlapaivaa varten (vaikkakin totuuden nimissa taytyy tunnustaa, etta paatin jattaa sukkanauhanumeron suosiolla oman huoneemme suojaan, tosin Manua ei olisi kuulemma ollenkaan haitannut suorittaa sita viisikymmenpaisen juhlakansan edessa joka koostui suurimmilta osin miehista joista moni ei ole epailysteni mukaan koskaan nahnyt edes omaa vaimoaan taysin alastomana eivatka ainakaan paivanvalossa).
Juhlapaikka paatettiin paivan varoistusajalla, silla kaikki kaupat ja ravintolat, varaamamme juhlapaikka mukaanlukien, oli suljettuna lauantaista perjantaihin Maoistien (vahemman hyvin toimineen) yleislakon seurauksena. Suomivierailta jai kylavierailu kokematta ja Manulta oma perhe ennen Eurooppaan tuloa tapaamatta. Kuitenkaan emme valita, silla naurua ja musiikkia riitti lahestyvan monsuunin tuomien ja paivia taivaan peittaneiden sadepilvienkin vaistyessa auringon tielta.
Vihkitodistuksen saaminen oli niin sanoinkuvaamatonta touhua, jolle kuitenkin nain kuukausi jalkikateen pystyy nauramaan. Prosessi kesti viikkoja (vaikka alussa meille sanottiin virallisen kasittelyajan olevan 15 paivaa). Juoksimme poliisiasemalle liuta todistajia mukanamme, juoksimme poliisiasemalta kopioliikkeeseen monistamaan asiakirjan, vain juostaksemme takaisin sinne monistamaan seuraavaa asiakirjaa jonka herra viranomainen katsoi hetken mielijohteesta tarkeaksi vain kaksi minuuttia paluun jalkeen. Kaikki viralliset asiakirjat taalla kirjoitetaan Nepalissa kasinvalmistetulle paperille ja se pitaa tietenkin hankkia itse, eika asiakirjaa tietenkaan voi kirjoittaa ilman kynaa, josta jotenkin kummassa loppuu muste heti asiakirjan vakmistumisen jalkeen ja se haviaa herra viranomaisen parempiin taskuihin. Ja mitaan ei voi kirjoittaa, mikali ei saa pienta "juhlarahaa", onhan kyseessa sentaan rakkauden juhla! Turha oli kuvitella, etta viisi poliisiasemalle raahaamaamme ihmista riittivat todistamaan, etta todella haluamme olla yhdessa, vaan tarvittiin kolme lisaa tekemaan sama allekirjoitusrumpa myos Head distric officella. Kauan puhutun paajehujen paajehun haastattelun aika viimein koitti raahattuamme todistajakaartin HDO:lle (tuo ainoa paiva milloin joku todella teki asioille jotain, ei sentaan kirjoittanut vihkitodistusta, sen me teimme itse, mutta loi leimat paalle ja nimikirjoitukset paalle. Turha kuitenkaan kuvitella, etta kaiken taman olisi voinut tehda yksi henkilo tai etta olisimme saaneet 200 rupiaa kappaleelta maksaneet vihkitosituspohjat kerralla kirjoitettua oikein, niita meni kolmin kappalein ja joka kerta rahastajan silmat loistivat kirkkaammin). Paajehujenpaajehu kysyi miksi olemme yhdessa ja tiedanko, etta monet nepalilaiset miehet menevat naimisiin paastakseen eurooppaan. Vastasimme, etta meita naurattaa yhdessa ja etta tiedan ja han sanoi: "Onneksi olkoon"! ja kuitaisi allekirjoituksensa paperiin.
Ennenkuin Suomen suurlahetysto hyvaksyi vihkitodistuksen meidan tuli lalistaa se paikallisessa ulkoasianministeriossa. Paivan vuoronumeroiden jakelu alkoi kello 10.30 ja jo kymmenelta jono oli lahes viisikymmentametrinen. Jo tuolloin minun kuumeiluni oli alkanut ja voitte kuvitella kuinka iloisena seisoin tunnin odottamassa vuoronumeroluukun avautumista ja sen jalkeen toisen tunnin oman vuoronumeroni vuoroa, jonka jalkeen vuorossa oli oman asiakirjan valmistumisen kaksituntiseksi paatynyt odotus (allekirjoitusoikeudellinen virkamies oli unohtanut tulla toihin tai ainakin ilmoittaa muille ettei aio tulla). Loppu hyvin, kaikki hyvin (sijainen loytyi teepaussin jalkeen).
Sairaalata vakuutusyhtiolle viikko sitten soittamani puhelu osoitti, etta avioliittomme on virallistettu myos Suomessa (esitteltyani itseni Heidi Melinina ystavallinen vakuutusneuvoja korjasi: "Siis Heidi Melin-Gandari".)
Jotain hyvaa jos huonoakin, meidan ei tarvinut maksaa Manun turistiviisumista Suomeen (koska olemme ).Tama tieto huojennutti meita mielestamme taysin puihin menneen haastattelun jaljilta. Manoj ei muunmuassa osannut vastata "mista asioista hanen vaimonsa pitaa eniten" enka mina tiennyt hanen aitinsa ja isansa nimia. Ehka se auttoi etten antanut Manojin laittaa pukua paalle nepalilaisten kavereidensa painostuksesta huolimatta tai se etta olimme vain yksinkertaisesti niin auttamattoman tyhmia ja pihalla ettemme voineet olla muuta kuin tosissamme. Kiitos Suomen valtion konsuliasioistavastaaville kouluttajille! Meilla siis on viisumi ja tarkoituksenamme olisi laskeutua Suomen maaperalle keskiviikkona 19.tata kuuta.
Tahan loppuun pahoittelut etten ole ollut kovin aktiivinen yhteydenpitaja viime aikoina ja tuskin tulen lahiviikkoinakaan olemaan. Olen karsinyt lavantaudista (tai mika taman taudin aiheuttaja sitten lieneekaan. Ne perkuleet piiloilee veressani) viimeiset arviolta sanoen nelja viikkoa. Tama tarkoittaa jatkuvaa kuumeilua, jossa kaydaan oisin usein aika korkeallakin, ruokahaluttomuutta ja heikotusta. Lohtuna se, etta loysin viimein puolitoista viikkoa sitten huipun lansimaalaisten matkasairauksiin erikoistuneen klinikan, (ihaaaanan!) brittitohtori Robinin ja lauantaina otettu verikoe naytti pahana olleiden maksaarvojeni parentuneen vaikka kuumeiluun ei tunnu mitkaan antibiootit tehoavan (paitsi nyt nama toimivat, heti!). Tanaan vaihdan Kathmandu Delhi lennot vasta ensi viikolle, Taj Mahal saa odottaa naita rakastavaisia vasta hamassa tulevaisuudessa.