1237 rappusta

Krabi town, Thailand

Tänä aamuna ensimmäisten auringonsäteiden kurkistaessa Ao Nang rannan toisessa päädyssä seisovan valtavan kallion takaa, rannalla oli lisäkseni vain muutama paikallinen kalastaja ilman venettä heittäen verkkoa vyötäröä myöten vedessä seisten, kymmenkunta naista ja lasta keräämässä öisten aaltojen rannan simpukkakasoihin mukanaan tuomia uutuuksia, pari rantaviivaa pitkin lenkeilevää lomailijaa ja minä varpaan välit vuoroin simpukankuorimössössä, vuoroin rantavedessä virkistäytymässä. Kävin rannan päädyssä sijaitsevalla pienellä ulkoilmatemppelillä toivottamassa Buddhalle hyvät huomenet ja seisoin hetken rannalla kädet ristissä ja silmät ummessa juttelemassa Maailmankaikkeudelle. Kun kävelin takaisin guesthouselle ensimmäiset monista turistialueen liikkeistä availivat pikuhiljaa oviaan ja vanhempi rouva kaivoi kadunlaidalla isoista mustista muovisäkeistä, edellisillan roskasaldon seasta, pulloja ja tölkkejä erilleen.

Onni on kaksi pientä lasta leikkimässä rannalla. Löysimme heti ensimmäisenä Ao Nang päivänämme rannan viimeisen kahvilan, The Last Cafen, joka on kuin oma maailmansa Ao Nangin täyteen ahdetun kivetyksellisen rantakadun ja kliinisten resorttien jälkeen ja ennen sokeritoppavuoren jyrkän seinämän kipuamista kohti taivaita. Rannan suuntaan kaarella olevien palmujen ja muiden vinksallaan olevien puiden vehreässä katveessa seisoo kymmenisen puista pöytää muovituolit ympärillään ja poispäin rannasta on luonnonmateriaaleista tehty rakennus jossa toimii ravintolan tiski ja keittiö. Pari päivää sitten istuessamme kyseisessä kahvilassa viereisessä pöydässä istui thaimaalais- länsimaalainen pari, jolla oli muutaman vuoden ikäinen tyttö uimapuvussaan. Tyttö haki vähän väliä pöydästä lisää tuoreita hedelmiä joita kuljetti paikalliselle ystävälleen, toiselle muutaman vuoden ikäiselle tytölle, joka kulki rannalla hiukset tuulesta sekaisin ja mekko vettä valuen. Yhdessä tämä kaksikko katsoi toisiaan kerta toisensa jälkeen silmiin, katse kirjaimelliset loistaen ja juoksivat vieri vieressä allokkoon, valkoinen vaahto ja vesipisarat auringonvalossa kimeltäen ja nauroivat sydämensä pohjasta- silmänräpäyksessä onni oli tarttunut myös Manuun ja minuun ja huomasimme istuvamme pöydässä suut ja sydämet hymyillen ja vähän myös onnenkyynelet silmistä valuen.

Maanantaina menimme Krabin keskustan kautta Tiger Cavelle josta avautui upeat maisemat Krabin maisemaa hallitseville soketoppavuorille ja metsiköihin. Joko olen tulossa vanhaksi ja raihnaiseksi ja/tai kuumuus vie voimat sillä meinasin luovuttaa matkanteon kesken noin kahdeksansadan portaan jälkeen. Wat Tham Seua (Tiger Cave) temppelille päästäkseen täytyy kivuta ylös 1237, ei niin pientä ja loivaa, porrasta. Manu pisti välillä 100 rappusta juosten, itse jouduin antamaan hengityksen tasaantua noin joka 50 rappusen välein. Näillä vajaalla kolmellakymmenellä pysähdyksellä matka mäen päälle kesti kaksi tuntia. Matkalla joudumme luopumaan lähes täydestä kahvikarkkipussista ja vesipullon rippeistä, kun apinalauma tuli sähisten eteemme. Ylhäällä aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja temppelialueen kivetys poltti paljaita jalkapohjia. Sytytimme kynttilät ja suitsukkeet isolle kultaselle Buddhalle ja kävimme tervehtimässä Ganeshia. Matka alas meni melkein juosten ja sen seurauksena pohkeita on särkenyt vielä tänäänkin. Alasmenomatkalla kahvikarkkivarkauspaikan läheisyydessä puunoksalla istui iso apina tuijottaen ihmeissään käsissään pitelemäänsä rannekelloa. Jäimme miettimään olikohan joku antanut kellon apinalle vapaaehtoisesti päästäkseen siitä eroon. Näin ei ehkä saisi sanoa, mutta minä en pidä apinoista. Ravut ovat paljon mukavampia kurkistellessaan koloistaan ja ne voittavat Manun juoksussa mennen tullen.

Toissapäivänä annettiin periksi ja maksoimme Ao Nangin majapaikallemme Popeye Guesthouselle, jota muuten suosittelen lämpimästi halpoine, puhtaine ja isoine huoneineen, kaksi ja puoli euroa lisää päivältä (yhteensä 10€) jotta saimme huoneeseemme ilmastoinnin päälle. Ja heti nukutti!

Eilen otimme veneen Railyn rannalle, jonne ei pääse maitse laisinkaan. Railay east, Raily west ja Prha Nang rannat, joista jälkimmäinen on valittu The Timesin äänestyksessä maailman toiseksi upeimmaksi rannaksi, ei pääse lainkaan maitse. Sää olin pilvinen ja näin ollen ei ollut myöskään liian kuuma. Seurasimme kallionkiipelijöitä, joita kallioisella niemimaalla riittää. Maisemaa hallitsivat merestä nousevat kalliot kuin valtavat monumentit, vehreys ja lukemattomat luolat. Pulahdin veteen ja uin pikkukalojen kanssa katsomaan Prha Nangin rannan luolia. Vesi oli ihanan lämmintä, mutta slow seasonista huolimatta meitä turisteja riitti. Yhdessä luolista oli myös temppelä, jossa oli satoja puisia peniksiä. Tullaankohan sinne parantamaan hedelmällisyyttä?

Viisaudenhammassärky on vaivannut muutamaan otteeseen tässä matkan varrella ja se yhdistettynä kuumuuden ja maha-asukin aiheuttamaan väsymykseen niin voin kertoa olevani kamalaa matkaseuraa. Manu taas löysi uusia puolaisia kavereita joiden kanssa hän on käynyt tutustumassa ao nangilaiseen yöelämään. Kun herra tänä aamuna kello 4.30 saapui guesthouselle, oli häntä jo pihalla vastassa hirmu vaimo ja voitte kuvitella että yön tunteina on vieläkin vaikeampi pitää itsensä rauhallisena jos päiväsaikaankin olen viime aikoina saanut pultteja täysin mitättömistä asioista. Heti Manun hävittyä nukkumaan kaverinsa huoneen lattialle oli oloni rauhallinen ja tiesin varmasti että paras ratkaisu on viettää vähän aikaa itsekseen. Pakkasin tavarani, kävin rannalla kävelyllä, syömässä aamupalaa ja yhdeksältä herätin krapulaisen husbandin ja kerroin lähteväni Krabiin yöksi. Popeyen ihana omistajatyttö jutteli meille molemmille ja tuli saattamaan minut tienvarteen. Bussia odotellessamme hän kysyi riitellemekö paljon, johon vastasin vähän sinnepäin, että jonkun verran. Hän sanoi: “You unhappy, he unhappy, not good. Just find new boyfriend.” Itkin koko lava-autobussimatkan Krabiin.

Löysin tästä ihanan rauhallisesta ja juuri sopivan kokoisesta kaupungista mukavan guesthousen (No. 7 guesthouse), jonka jokainen huone on sisustettu eri teemalla. Omani on nimeltään “lemon honey” ja seinällä on kaksi maalausta joista toisessa on kukkia ja toisessa perhonen. Seinät ovat vaalean vihertävät ja lakanat puhtaat. Tänään olen haahuilut ympäriinsä, syönyt ihan mielettömän hyvää ruokaa ja niin paljon halvemmalla kuin rannoilla(!), kahvitellut ja puhunut sydänsuruista paikallisen Keunen kanssa sekä aivastanut iltaisella ruokamarkkinatorilla hengitettyäni palavan rasvan katkun mukanaan kantamaa chiliä. Olo on pitkästä aikaa tosi rauhallinen ja husbandikin on soittanut muutamaan otteeseen ja anteeksi ollaan pyydelty puolin ja toisin. Tässä huomaa kuinka tärkeää on välillä viettää aikaa itsekseen, jolloin asioihin saa vähän etäisyyttä ja ne alkavat menettää mielen niille luomia turhanpäiväisiä merkityksiä. Kun asiat ja harmistus oikein imaisee sisäänsä eikä saa itseään kiskottua sieltä ulos näyttää maailma mustalta ja muuttuu paratiisirantakin helposti helvetiksi. Ja kun näkee sen läpi niin huomaa että se paratiisi on tosiaan tässä ja nyt, ihan koko ajan, aina mukanamme, ihan missä tahansa olemmekin.

Huomisen päivän saamme vielä nauttia Etelä-Thaimaan ihanuuksista ja illalle olen varannut kaksi lippua Bangkokiin vievään yöbussiin. Viikonloppuna on tiedossa tuliasostoksia Nepaliin ja ensi tiistaina jatkuu matka vuorille.