Banaanipannukakkua ja ohituksia

Koh Lanta Yai, Thaimaa

Tämä on toistoa niille jotka ovat lukeneet matkapäiväkirjojani jo aiemmin, mutta koen silti että jokaista Thaimaan matkaa varten pitää olla yksi kirjoitus joka on omistettu banaanipannukakulle (ja vähän myös monsuunisateille, skootteriajeluille ja jalkahieronnalle).

Kahta ensimmäistä kertaa banaanipannukakkua tilatessani Manu hymähteli vähättelevästi ja taisi vähän katsoa vinoonkin miksi aina pitää olla jotain makeaa syömässä. Kolmannella kerralla hän muka pakosta sanoi maistavansa ja lurautettuani pannukakun päälle kaikki annoksen mukana tulleet hunajat (ja kaavittuani viimeisetkin kupin pohjalle jääneet lusikalla), suostui husbandi maistamaan pannukakkua muka happamin naamoin. Kuinkas ollakaan puolet annoksesta hävisi sen sileän tien parempiin suihin ja eilen aamulla Manu tilase itselleen oman banana pancaken (ja rutisti puoli pulloa hunajaa päälle)!

Muutamana päivänä tuli vettä oikein kunnolla, vaan Coral beac resortissapa on kuivausrumpu. Nyt on vaatteet taas puhtaana ja siististi muovipusseihin viikattuna. Sateen ropinaa on hauska kuunnella aikansa, mutta jossain vaiheessa se saattaa alkaa tympäisemään (etenkin kun et voi mennä ulos kun sinulla ei ole mitään kuivaa ja turvallista paikkaa johon jättää kaikki elektroniset laitteet joita älykkäästi olet päättänyt reppureissausmatkaasi mukaan ottaa). Majapaikkaamme ei ole edelleenkään ilmeistynyt muita asukkeja ja on ihanaa että meillä on kokonainen ranta itsellemme ja iltaisin kuulemme vain heinäsirkkojen siritystä, gekkojen huutoa ja tuuulettimen hurinan. Kuitenkin aika ajoittain olen kokenut haastavaksi avioliittoarjen tässä paratiisissa. Pari päivää neljän seinän sisällä kymmenen neliön bungkalowissa puolison kanssa kaksin, joka A.) ei voi lukea kirjaa B.) joisi mielellään Singha tai Chang- olutta (isoista pulloista) tai thaimaalaista viskiä (joihin minä en sattuenista syistä voi tällä erää koskea). Kaatosateen hakatessa bungalowin kattoon purimme sitten vähän tylsistymistä toisiimme mutta onneksi sade huuhtoi kiukut mukanaan ja eilen paistoi aurinko taivaalla leijuneesta pilviverhosta huolimatta myös meidän perheen päivään.

Kuten kunnon lomalla kuuluukin olen autuaasti unohtanut mikä viikonpäivä saati päivämäärä nyt on (läppärin kalenterikin on kätevästi nepaliksi niin ei tule tarkistettua edes siitä). Meillä on ollut automaativaihteinen skootteri vuokralla nyt muutamia päiviä. Ensimmäisenä päivänä heilahtilimme puolelta toisella aina liikkeelle lähtiessämme ja olimme liikenteen tukkona 20 kilmometrin tuntinopeudellamme, Paikalliset naiset ohittivat meidät, jopa useammin kuin miehet, joka käänteessä tuhatta ja sataa, päänpeittävät huivit viimasta liuhuen (suurin osa saaren kanta-asukkkaista on muslimeja). Nyt huomaan itsekin ohittelevani välillä jopa autoja 65 km tuntivauhtiin (eli niin kovaa kuin skootterista irti lähtee). Äiti ja isä älkää huoliko, jarrutan mutkissa ja vesilätäköissä. Autot eivät tunnu antavan tilaa mopiolle paljoakaan mutta mikäli mielipidettäni kysytään niin eniten täkäläisessä liikenteessä huolestuttaa jopa alle kymmenvuotiaat lapset ohjaustagossa joiden kyydissä istuu huolestuttavimmillaan pari kolme muuta lasta. Bensaa saa ostettua monesta paikasta. Saarella on lukuisia bensa-asemia, joissa on sekä tavallisia bensamittareita että peltitynnyriversioita letkunpätkineen. Lisäksi tienvarsilta löytyy pieniä kojuja jotka myyvät bensaa lasipulloista litra kerrallaan.

Eilen kävimme taas jalkahieronnassa. Manun hieroja oli 45-v rempseä kolmen lapsen äiti kuka rupesi juttelemaan juuri kun olimme rentoutuneet kylliksi laittamaan silmämme kiinni. Hän kysyi onko Manu muslimi ja saadessaan kieltävän vastauksen hän kertoi olevansa itse buddhalainen (tai "buddha" kuten hän itse asian ilmaisi). Hän sanoi kutakuinkin seuraavasti: "muslim not good, no drinking, no smoking. Buddha good, freedom. You can drink no problem, you can smoke no problem". Pian tämän jälkeen paikalle saapui hierontapaikan omistaja musta päänpeittävä huntu pääss ja tervehti meitä lämpimästi. Omistajan kadottua näköpiiristä Manun hieroja kertoi omistajan olevan entinen buddhisti, joka kääntyi muslimiksi mentyään naimisiin muslimimiehen kanssa (ja sanoi: "no good"). Meitä hieroneet naiset vilkaisivat toisiaan silmiin ja tirskahtivat.

Manu innostui hieronnasta niin kovin että kävi tänään elämänsä ensimmäistä kertaa thai hieronnassa. Itse sain eilisen ja tämän aamun aikana luetuksi 400 sivuisen novellin. Nyt pakkauspuuhiin ja huomen aamulla matka jatkuu kohti Koh Phi Phin saariryhmää.